Lisää Bach-teemoja (3). WTC II: C-duuri-fuuga

 (Jatkoa edelliseen blogitekstiin.)

Taaskin voimme hahmottaa teemassa ^5–^6–^5–^4–^3-kulun mutta sen rytmitys ja kuvioitus poikkeavat tähänastisista esimerkeistä. Nyt kulku ei etene tasaisessa rytmissä, vaan ^6–^5 tapahtuu nopeutetusti tahdissa 2, ja asteelle ^4 pysähdytään tahtien 3–4 ajaksi. Kuvioinnille (muotoilulle) ominaista on asteen ^4 prolongaatiota tukeva kuudestoistaosakulku, joka selvästi eroaa teeman avauskuviosta:

Mitä tulee harmoniseen pohjaan, selvää on ainakin se, että teeman lopun ^4–^3-kulkua säestää V⁷–I, kuten tavanomaista. Koska astetta ^4 on pitkitetty kahden tahdin ajan, tuntuu kuitenkin luontevalta, että sointu sen alla vaihtuu, jolloin kysymykseen tulee lähinnä II⁽⁷⁾–V⁷-yhdistelmä (joka on esiintynyt oppilaidenkin papereissa). Alun ^5–^6-liikkeen luontevin soinnutus on jälleen kerran I–IV, jota seuraa I joko pohjamuodossa tai sekstisointuna.

Kuten tähänkin asti, ^5–^6–^5–^4–^3-kulku herättää kysymyksen siitä, onko alussa ^5–^6–^5-sivusävelkuvio vai toimiiko jälkimmäinen ^5 lomasävelenä ^5–^6–^4–^3-rungon sisällä. Nämä vaihtoehdot on esitetty alla tulkinnoissa (a) ja (b) normaalia ja analyyttistä notaatiota yhdistävällä tavalla:

Valinta näiden vaihtoehtojen välillä tuntuu vaikeammalta kuin tähänastisissa esimerkeissä. Tulkintaa (a) tuntuisi puoltavan se, että tahtien 1–2 ^5–^6–^5-kuvio on erotettu tahtien 3–4 kuudestoistaosokulusta tauolla. Myös penultima-periaate tukisi tahdin 2 g:n rakenteellisuutta, sillä se edeltää rakenteellisesti ratkaisevaa II–V–I-kulkua. Toisaalta tämä g on metrisesti heikko ja tulkinnan (b) esittämä ^6–^5–^4-kulku on muotoilultaan verraten yhtenäinen, sillä tahdin 3 taukoa lukuun ottamatta se koostuu tasaisesta asteittain laskevasta neljäsosakulusta. Siihen, että tauko ei välttämättä ratkaise asiaa, olemme tunneilla havainneet jo WTC I:n Es-duuri-fuugateemn yhteydessä, jossa siinäkin on tauon erottama ^5–^6–^5-avaus, mutta jälkimmäinen ^5 yhtä kaikki hahmottuu lomasäveleksi ainakin myöhempien dux-esiintymien perusteella (tässä tapauksessa kohti modulaation laukaisevaa ylennettyä astetta ^4). Tässä on hyvä huomata ajallisen perspektiivin vaikutus hahmotukselle: vaikka tauon ansiosta ^5 alustavasti hahmottuu paluuksi, vaikutelma saattaa takautuvasti muuttua.

C-duuri-fuugassa asiaan vaikuttaa sekin, kuvittelemmeko asteen ^5 soinnutukseksi I5/3- vai I⁶-soinnun. Jälkimmäisessä tapauksessa basson asteittaisuus IV–I⁶–II-kulussa antaa lisätukea ylä-äänen lomasäveliselle hahmotukselle, kuten yllä tulkinnassa (b).

Valaistusta tapaan, jolla Bach asian hahmotti, voidaan etsiä myöhempiä teemaesiintymiä tutkimalla. Näyttäisi siltä, että teeman toisen tahdin koroton neljäsosa useimmiten hahmottuu lomasäveleksi basson asteittaisuuden tai toisen ja kolmannen tahdin pääiskuja yhdistävän yhtenäisen kuvioinnin johdosta. Esim. comesin esittelyssä tahdin 6 d on minusta selvästi lomasävel C-duurisoinnusta a-mollisointuun johtavassa kulussa (G-duurin IV–[I⁶]–II). Duxin ja comesin välisen eron johdosta on kuitenkin epäselvää, voidaanko tästä vetää mitään johtopäätöksiä alkuperäisen duxin suhteen. Duxin toisessa esiintymässä hahmotusta, jossa a–g–f on lomasävelkulku, tukee ylempien äänten sekvensaalinen kuviointi, vaikka harmoninen konteksti on tässä toinen kuin alussa, koska teeman alkava ^5 on bassossa pakko tulkita uudelleen dominantiksi:

Sekvenssin takia tämä 6–^5–^4-hahmotus tuntuu selvältä – vai tuntuuko sittenkään? Ainakin ennen ajattelin niin, mutta jokin aika sitten sain erään SMT:n (Society for Music Theory) sähköpostilistalla käydyn keskustelun yhteydessä sähköpostin (Dave Headlamilta), jonka pääsisältönä oli, että teeman matala c toimii implisiittisenä urkupisteenä. Ajatus on sikäli mielenkiintoinen, että tämän ilmiön voisi ajatella ennakoivan fuugan lopussa ilmaantuvaa eksplisiittistä toonikaurkupistettä. Mainitussa kirjeessä ei ollut varsinaista Schenker-tulkintaa, mutta voitaisiin ainakin kysyä, voisiko tahdin 9 lopun melko huomiotaherättävä matala c vaikuttaa seuraavan tahdin tulkintaan. Yllä olevassa tulkinnassa se on kytketty satsiin pelkän paikallisen ääntenvaihdon perusteella, mutta voisiko sillä ehkä sittenkin olla laajempaa merkitystä tahdin 10 V⁷/IV-soinnun rakenteellista merkitystä vahvistavana bassona?

Jotain kiehtovaa tässäkin tulkinnassa tuntuu olevan. En ole varma, asettaisinko sitä etusijalle, mutta varjomaisenakin mahdollisuutena tällainen urkupisteisyys ennakoi tulevaa. Hypätään viimeiseen teemaesiintymään (t. 76–80):

Tässä ^5–^6–^5-sivusävelliike näyttää ilmeiseltä, koska teeman toisen tahdin g osallistuu edeltävän sivu-6/4-soinnun purkaukseen. Pääseekö siis tulkinta (a) lopulta voitolle? (Vai onko tämäkään sittenkään täysin ilmeistä? Otan kyllä mielelläni vastaan kommentteja, jossa tämäkin tulkinta kyseenalaistetaan. Voisi ehkä ajatella, että IV6/4-sointua edeltävä välidominantti antaa sille niin paljon painoa, että sitä seuraava I voisi ehkä sittenkin olla lomasointu kohti II²-sointua. Tällainen mahdollisuus toteutuu minusta selvästi WTC I:n E-duuri-preludin avauksessa, jossa on sama sointukulun: I–IV6/4–”I”–II²–V6/5–I. Tässä tapauksessa muotoilu kuitenkin tukee tulkintaa varsin selkeästi.)

Kuten edeltä nähdään, teema esiintyy koodamaisessa päätöstaitteessa pelkistetyssä muodossa, jossa avauksen kuvio toistuu kaksi kertaa. Kuten aiemmat analyytikot (ainakin William Renwick) ovat huomauttaneet, tämä tekee ilmeiseksi parallelismin, joka jo alkuperäisestä teemasta on hahmotettavissa  ^5–^6–^5 ja ^4–^5–^4-kulkujen välillä:

Tukisiko tämä parallelismi sinänsä ^5–^6–^5-kuvion hahmotusta ensisijaisesti sivusävelkuvioksi? Ei ainakaan vahvasti. Parallelismin hahmottaminen ei vaadi identtisiä äänenkuljetusfunktioita. Teeman pelkistetty versio tekee parallelismin ilmeiseksi, mutta sen kahdessa ensimmäisessä esiintymässä toisen tahdin koroton g on minusta silti lomasävelinen (t. 69, 73), ensimmäisellä kerralla IV⁶-soinnun ja II⁷-soinnun välisen loma-6/4-soinnun bassossa.

Entä voisiko äänenkuljetuksellinen parallelismi toteutuakin niin, että sekä ^5–^6–^5- että ^4–^5–^4-kuviossa keskimmäinen sävel olisikin epätäydellinen sivusävel ja viimeinen sävel lomasävel?

Tällöin teeman runkona olisi g–a, f–g, e, mikä laajentaisi kuudestoistatasolle tyypillistä échappée-kuviointia. Juuri tämä kuvio esiintyy myös aivan teeman lopussa, jolloin se toimisi teeman rungon kauniina tiivistelmänä...

Ja silti – kun käyn läpi teemaesiintymiä, en voi sanoa oikein täysin sydämin uskovani tähän tulkintaan. Jotenkin tuntuu, että ^4–^5–^4-kuvion viimeisen sävelen tulkinta lomasäveleksi ei tee oikeutta sille merkitykselle, mikä sillä on septimin purkauksen logiikan vahvistamisessa. (Mutta taas otan kernaasti vastaan eriäviä mielipiteitä.)

Olemme pyöritelleet kahta – tai oikeastaan kolmea – tulkintavaihtoehtoa eri puolilta pääsemättä mihinkään lopulliseen varmuuteen. Tämä on hyvä huomata vastapainona aiemmille teksteille, joissa vastaavat valinnat kallistuivat selkeämmin johonkin suuntaan. Kaksitulkintaisuus voi olla myös keinovara, joka auttaa fuugateemaa pujahtamaan joustavasti eri yhteyksiin.